Nyt tiukennetut rajoitukset voimassa Västmanlandissa

Kansanterveysvirasto on, neuvoteltuaan muun muassa tartuntasuojalääkäreiden ja Västmanlandin läänin lääninhallituksen kanssa, tänään12. marraskuuta tehnyt päätöksen tiukennetuista rajoituksista. Päätös astuu voimaan välittömästi ja on voimassa 10. joulukuuta 2020 saakka, mutta sitä voidaan pidentää.

Covid-19 diagnoosin saaneiden ihmisten määrä Västmanlandissa on lisääntynyt voimakkaasti, mikä on vuorostaan lisännyt muun muassa terveyden- ja sairaanhoidon kuormitusta. Tämän vuoksi vaaditaan ylimääräisiä toimenpiteitä kansanterveysviraston määräysten ja yleisten ohjeiden lisäksi.

Seuraava on voimassa Västmanlandissa tästä päivästä, eli 12. marraskuuta alkaen.

Vältä oleskelua sisätiloissa, esimerkiksi kaupoissa, ostoskeskuksissa, museoissa, kirjastoissa, uimahalleissa ja kuntosaleilla, joissa on paljon ihmisiä. Poikkeuksia ovat tarpeelliset käynnit elintarvikeliikkeissä ja apteekeissa.

On pyrittävä välttämään tarpeetonta oleskelua sisätiloissa, joissa on ihmisiä, joita ei normaalisti tapaa. Tämä ohje ei koske ulkotiloja. Se ei myöskään koske tarpeellisia elintarvikkeiden tai lääkkeiden ostoja tai lääketieteellisesti motivoitua harjoittelua uimahallissa tai kuntosalilla. On kuitenkin tärkeää suorittaa käynnit sellaisina aikoina, jolloin ruuhkan syntymisen riski on pieni ja välttää pukuhuoneiden käyttöä tällaisilla käynneillä.

Vältä tarpeetonta matkustamista sekä läänin alueella että sen ulkopuolella.

Matkat alueiden/läänien sisällä ja välillä voivat lisätä tartunnan leviämistä, koska tällöin tavataan usein uusia ihmisiä, mikä johtaa uusien tartuntaketjujen käynnistymiseen. Sen vuoksi tällaisia matkoja tulee välttää mahdollisimman pitkälle. Tämän ohjeen tarkoituksena ei ole estää ihmisiä menemästä esimerkiksi työpaikalleen, opintoihin/toimintaan tai hoitoon, joka vaatii henkilökohtaista läsnäoloa. Jos on matkustettava, on tärkeää tehdä se mahdollisimman tartunnalta suojaavalla tavalla pitämällä etäisyydet muihin ihmisiin ja välttämällä uusia kontakteja.

Vältä osallistumista esimerkiksi kokouksiin, konsertteihin, näytöksiin, urheiluharjoituksiin, peleihin ja kilpailuihin.

Tämä ei koske lasten ja nuorten harjoituksia peruskoulussa. On pyrittävä välttämän tilaisuuksia, joihin osallistuu paljon väkeä samanaikaisesti, riippumatta siitä pidetäänkö ne sisätiloissa tai ulkona. Tällaisia ovat esimerkiksi konsertit, teatteri- ja elokuvanäytökset ja muut esitykset, uskonnolliset tilaisuudet ja juhlien vietot. Tartunnan leviämisen riski kasvaa näissä tilanteissa, mutta myös tällaisiin tilaisuuksiin liittyvillä matkoilla.

Urheilu on tärkeää lapsille ja nuorille. Koska lasten ja nuorten vaikutus tartunnan leviämiseen on pieni, he voivat jatkaa urheiluharjoituksiaan. On kuitenkin tärkeää välttää tarpeetonta fyysistä kontaktia ja yhteistä vesipullojen ja suojusten käyttöä. On myös hyvä, mikäli aikuiset ainoastaan vievät lapset harjoituksiin ja hakevat heidät, jotta uusilta kontakteilta vältytään.

Pelejä ja kilpailuja ei pidä järjestää lapsille tai aikuisille, koska näissä tavataan uusia ihmisiä ja koska voi olla vaikeata jäädä pois niistä oirehtimisesta huolimatta. Peleillä ja kilpailuilla tarkoitetaan myös cup-otteluita, sarjoja ja muita kilpailuja.

Tämä ohje ei koske ammattilaisurheilua.

Vältä kontaktia muiden ihmisten kanssa lukuun ottamatta niitä, joiden kanssa asut.

Ohje merkitsee tiukennettua vaatimusta etäisyyksien pitämisestä muihin ihmisiin kuin niihin, joiden kanssa asuu. Fyysisellä kontaktilla tarkoitamme tapaamiasi ihmisiä, jotka ovat 1–1,5 metrin etäisyydellä ja jolloin itse tapaaminen (kontakti) kestää yli 15 minuuttia. Tämän tyyppisiä kontakteja tulee välttää täysin.

Tulee myös välttää tietyn tyyppisiä aktiviteetteja, joissa ei pystytä noudattamaan fyysisiä etäisyyksiä muihin. Tällaisia voivat olla tietyt urheiluaktiviteetit, esimerkiksi kontaktiurheilulajit kuten paini, jääkiekko ja koripallo; yksityiset tilaisuudet kuten esimerkiksi juhlat, häät, kutsut, päivälliset ja afterwork; terveyden- ja kauneudenhoito, jotka eivät ole lääketieteellisesti motivoituja, esimerkiksi hieronta, jalkahoito, parturi tai kauneudenhoito.

Toiminnan järjestäjien ja työnantajien tulee ryhtyä toimenpiteisiin, jotta jokainen voi noudattaa tiukennettuja rajoituksia.

Toiminnoille ja työnantajille suunnatut paikalliset yleiset säännöt ovat esimerkkejä toimenpiteistä, jotka voivat auttaa yksilöä pitämään etäisyydet ja välttämään tartunnan leviämistä. Vastaava päällikkö päättää mitä toimenpidettä tai toimenpiteitä voidaan käyttää.

Tässä on joitakin esimerkkejä toimenpiteistä:

• Aukioloaikojen sovittaminen lyhentämällä tai pidentämällä niitä tartunnan leviämisen minimoimiseksi.

• Sellaisten järjestelmien ottaminen käyttöön, jotka osoittavat koska tartunnan leviämisriski on suurin tai koska tulee välttää käyntejä toiminnassa.

• Informaatio siitä, kuinka monta henkeä saa kokoontua tiloihin samanaikaisesti.

• Käyntien ohjaus aikoihin, jolloin on vähemmän tungosta tai digitaalisten vaihtoehtojen tarjoaminen.

• Tiedottaminen, mikäli on sopimatonta, että koko perheet tai muut seurueet käyvät toiminnassa yhdessä, ellei se ole välttämätöntä. Mukana oleville lapsille voidaan myös tarjota aktiviteetteja ulkosalla.

Työpaikat on erityisesti mainittu yleisissä ohjeissa, koska suuri osa covid-19 tartunnoista on saatu työpaikalla.

Työnantajien tärkein toimenpide on edistää etätyöskentelyä kotoa käsin tai ottaa käyttöön joustava työaika, jotta henkilöstö välttyy käyttämästä julkisia liikennevälineitä ruuhka-aikoina paikallisten yleisten ohjeiden voimassaolon aikana.

Kouluja koskevat erityiset säännöt.

Godkänn vårt användande av kakor (cookies)

Region Västmanland använder cookies och andra liknande tekniker på våra webbplatser. Du kan själv kontrollera vilka cookies som får placeras i din webbläsare och du kan ändra dina inställningar när som helst via länk i sidfoten. Läs mer om vad regionen använder kakor till och gör sen dina val.

In English

Inställningar för cookies

Här kan du välja vilka kategorier av cookies som ska vara aktiverade.

Denna kategori består av cookies som behövs för att webbplatsen ska fungera korrekt.

Denna kategori består av cookies som ger oss statistik och anonymiserad data som visar hur våra webbplatser används och gör det möjligt för oss att rätta till fel och förbättra webbplatserna.

Denna kategori består av cookies från tredjepartstjänster som bland annat möjliggör uppspelning av video och länkning till våra sidor och flöden i sociala medier.

In English